The hardest part is just before you start.

Mä vaahtosin tästä aikani, varmaan puolisen vuotta. Sekä itselleni ja muille. Nyt ollaan varmaan kaikki tasapuolisesti yllättyneitä että tässä ollaan.

Tervetuloa lukemaan mun blogia.

 

Niin kuin monet mun ystävistä tietää, mun kanssa ystävyyssuhteet yleensä perustuu skumpalle ja pitkille keskusteluille. Kelasin suhtautua tähän samalla tavalla, vaikka vastakaikua ei välttämättä tulekaan ja skumpankin joutuu juomaan yksin.. mut ei se mitään. Sanojen kuitenkin tarvitsee tulla ulos.

 

Blogin perustaminen on jo vuosia ollut mun to do-listalla. Reilut 10 vuotta kynä ja paperi ovat yhdessä olleet mun paras terapeutti ja luulen, että tää on varmaankin se, missä mä oon kaikkein paras. En tarkoita, että olisin se maailman paras kirjoittaja, vaan kaikesta mitä osaan, olen ehkä paras pistämään sanoiksi sen, miltä musta tuntuu. Itse bloggausta ja julkisten tekstien tekemistä oon tietysti lykännyt, koska oon pelännyt olevani ihan paska, mutta helvetti - mitä muuta tää maailma loppupeleissä on kuin meidän osteri? Ei elämä skagaamalla parane. Siksi vien tänään kahta isoa ja tärkeää asiaa eteenpäin. Toisen tein jo, nyt on vielä mun ensimmäinen blogiteksti julkaistavana.

(Tunnustan välittömästi, että harrastan aivan liikaa turhaa itsekritiikkiä ja tänkin tekstin oon kirjottanut varmaan sen seitsemän kertaa, koska mikään ei riitä. Nyt kun ei enää tee mieli heittää läppäriä seinään, oon tainnut viimein löytää itseni. Pidetään kynnys matalalla, minne se kuuluu. Muuten kukaan ei voittaisi tässä elämässä yhtään mitään.)

 

Valitsin mun blogin nimeksi Anthropology sen takia, että niin kuin sanonta kuuluu, kaikki tärkeät asiat tapahtuvat ihmisten välillä. Elämä on yksi suuri oppimisprosessi ja ihmisillä meidän matkan varrella on valtava vaikutus siihen, ketä meistä tulee. Mä haluan kirjoittaa kaikesta siitä. Kaikesta millä on mulle väliä. Kyllä mua jännittää, että onko musta tähän, mutta näin oman domainin ja verkkosivun omistajana musta tuntuu, että tää on yks parhaista päätöksistä, mitä oon tehnyt pitkään aikaan.

 

Vielä viimeiseksi tunnen velvollisuutta myös kertoa kuka olen.

Olen 24-vuotias helsinkiläinen nainen, joka skrivailee yleensä alusvaatteisillaan sängyssään. Etenkin silloin, kun on aivan helvetin kiire. Olen koulutukseltani muusikko, ammatiltani mitä vain täytyy olla. Viimeksi radiojuontaja. Matkustelu, hyvä ruoka hyvässä seurassa sekä tanssiminen ja satunnaiset skumpat ovat mulle parasta polttoainetta. Tykkään yleisesti kaikesta, missä on elämää: hyvistä kauppareissuista, kun ostettiin enemmän jäätelöä kuin piti, vinkuista tuntemattomien kanssa tähtitaivaan alla, ranskalaisista mun lempi-ihmisten kanssa neljältä aamuyöllä, höystettynä henkilökunnan huomautuksella siitä, että olemme kovin kovaäänisiä.

Mun elämässä on tosi siistejä juttuja. Tää on mun julkinen päiväkirja ja mä oon todella onnellinen, kun saan jakaa sen maailman kanssa.

 

H.

 

 

I ranted about this my time, maybe half a year. To myself and others. Now I think we’re all equally surprised I finally did this.

Welcome to read my blog.

 

As many of my friends now, with me friendships are usually based on sparkling wine and long conversations. I’m planning on taking this the same way, although I might not get much responses and even the bubbly I have to drink alone.. but that’s ok because the words want to come out anyway.

 

Founding a blog has been on my to do list for years. Over 10 years pen and paper have been my best therapists and I think this probably is the one thing I’m best at. I don’t mean I’m the best writer in the world, but out of the things I’m good at I am best at putting in words how I feel. With blogging itself and writing public texts I have procrastinated, because I’ve been afraid I’m going to be shit, but hell - what else is this world but our oyster? The world won’t get better by being afraid. That’s why I’m taking two big and important things further today. The first one I did already, now I still have my first blog text to publish.

(I confess straight away that I practice way too much useless self-criticism and that I’ve already written this text about seven times, because nothing is good enough. Now that I no longer want to throw my laptop to the wall, I think I finally found myself. Let’s keep the threshold low where it belongs. Otherwise nobody is going to win anything in this life.)

 

I chose to call my blog Anthropology because as the saying goes, all the important things happen between people. Life is one big learning process and the people on our way have a huge impact to who we become. I want to write about all that. Yes, I’m nervous about if I’m really cut out for this, but now that I own my own domain and website, I feel this is one of the best decisions I’ve made in a long time.

 

Finally I feel responsibility to tell who I am.

I am a 24-year-old Helsinkian woman, who usually writes in her undies. Especially when in a hell of a rush. I’ve graduated to be a musician, by profession I am whatever I have to be. Lastly a radio host. Traveling, good food in good company, dancing and an occasional sparkling are the best fuel for me. Generally I like everything that has life: good trips to grocery store, when we bought too much ice cream, wine with strangers under a starry sky, 4 am french fries with my favorite people, with complaints from the place’s staff that we’re too loud.

There are a lot of very cool things in my life. This is my public diary and I’m very happy to share it with the world.

 

H.